tiistai 13. tammikuuta 2015

Moi taas

Siitä on nyt noin vuosi kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Halusin vaan kertoa (Mikäli kukaan enää muistaa) että olen elossa ja kynsijutut kiinnostaa edelleen, ehkä jopa enemmän kuin koskaan :) Olen myös useasti miettinyt bloggaamisen uudelleen aloittamista ja ehkäpä  uuden blogin perustamista. Blogeja tulee edelleen lueskeltua paljon, mutta olen jotenkin jättäytynyt hiljaiseksi lukijaksi.

Kuvituksena pari vanhempaa lakkausta ei blogimielessä kuvattuna ja muokkaamattomana. Kynsinauhatkin nyt näyttää miltä näyttää ja lakkaukset pari päivää vanhoja kuvanottohetkellä.. Siirrän nyt kuviakin järkkäriltä koneelle ensimmäistä kertaa vuoteen..

Vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista. Olen muuttanut ensimmäistä kertaa yksin uuteen kaupunkiin, aloittanut opiskeluni ja muutenkin elämässä on tapahtunut kaikenlaista uutta. Alkuvuodesta kynsi-intoni oli vähän hukassa, ja muutenkin silloin kaikki oli niin uutta että kynsiasiat jäivät muiden asioiden varjoon. Tässä tilanteessa se nyt olikin varmaan ihan ymmärrettävä. Kuitenkin nyt kynsi-intoni on vain kasvanut, niinkuin myös lakkakokoelma. Teenkin nykyään aika paljon skittlettejä ja vähän monipuolisempia lakkauksia kun mitä tässä blogissa on aikoinaan nähty! 

OPI Ink


Haluaisin mielelläni aloittaa blogin kirjoittamisen uudelleen, mutta löydän aina kaikenlaisia ''ongelmia'' jotka estävät sen. Bloggerin pohja ei innosta, en ole hankkinut kunnon kuvanmuokkausohjelmaa tietokoneen hajottua, kuvaaminen ei ota onnistuakseen. Olen koittanut kuvata paria viime lakkausta, mutta ai että meni tänään hermot Cirquen Mirror Mirrorin(joka on muuten aivan ihana lakka) kanssa kun kamera ei osannut tarkentaa siinä kimalluksessa! Laatuvaatimukset ovat kuitenkin aika kovat enkä aina koe niihin yltäväni. Kiinnostusta olisi kyllä. Nyt vaan pitäisi saada asioita aikaan! 

Essence DoYou Speak Love, Nfu-Oh 59, Essie Good As Gold ja P2 Lovely

Kiva kuulla että jotkut olivat minut muistaneetkin vaikkei täältä mitään ole kuulunut! Ja anteeksi että kommentteihin vastaaminen jäi, olen jotenkin pakoillut tätä asiaa. Olen myös aktiivisesti seuraillutkin useita teitä joilla on blogi :) Joka tapauksessa halusin kertoa että elämässäni sekä kynsijuttujenkin kanssa menee erittäin hyvin! 


maanantai 6. tammikuuta 2014

Wine

14611
14612

Päästiinpähän nyt vihdoin aloittamaan vuosi 2014 blogissakin :) Muuten se onkin alkanut jo ihan mukavasti ja aika tapahtumarikkaasti. Tänään esittelyssä olisi uusi Sugar Mat-lakka joka kuuluu ihanaan Digital Emotion -settiin jonka sain käsiini erään toisen kynsiharrastajan ansiosta, suuret kiitokset hänelle näistä! :) 

Digital Emotion -setin Sugar Matit tuntuvat vähän erilaisilta kuin edeltäjänsä, jotenkin ehkä hieman vähemmän näyttäviä. Nämä ovat kuitenkin myös aivan ihania, tuttua Kikon tekstuurien laatua :) Tämä lakka levittyi myös oikein hyvin ja peitti kahdella ohuella kerroksella. Väristäkin tykkään todella paljon! Ei siis mitään muuta kuin positiivista sanottavaa tästä lakasta.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että voisin käyttää tekstuureja aina sillä niillä on nopea lakata eikä ne tarvitse erityisiä koristeluja, ne kestävät hyvin ja ovat vielä aika armollisia katkenneille kynsille. Katkenneita kynsiä löytyy nyt muutamakin ja aikaakaan ei ole kamalasti ollut joten aivan täydellisiä lakkoja minulle tällä hetkellä!

CND Toughen Up & CND Stickey
Kiko - 454 (2 thin coats)


14613

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Sparkle Ruby

27121

27122

27123

27124

Viralliset joulukynteni näyttivät tältä, vähän myöhässä mutta kuitenkin. :) En erityisesti ole mikään jouluihminen saati sitten ''kirjaimellisten'' teemakynsien ystävä. Tarkoitan tällä nyt siis sitä että esim jouluna minun kynsilläni ei varmasti tulla näkemään vaikka joulukuusia tai muita joulukoristeita muistuttavia kuviota.. Sparkle Rubya en voi kuin suositella, aivan ihana ja kestikin kynsillä monta päivää. Pidin muutenkin näistä kynsistä todella paljon ja oli kiva pitkästä aikaa onnistua leimauksessa :)

Orly Nailtriton & CND Stickey
L.A. Girl - Sparkle Ruby (2 coats)
Stampings: Color Club Harp On It & MoYou stamping plate Sailor 05
Konad top coat 
Poshé topcoat

Jotkut ehkä ovatkin huomanneet että postauksia ei ole nyt hetkeen tullut.. Syitä tähän voisin luetella vaikka kuinka paljon, mm. kynsien huonontunut kunto, kiire, töiden takia lakkaukset ei pysy hyvänä joten en ehdi niitä aina kuvata, kuvatkaan ei onnistu, ei vaan kiinnosta olla koneella ja konekin tuntuu olevan jotenkin todella hidas... Tulevat elämänmuutokset joista olenkin täällä jo jotain puhunut eivät varmasti paranna tilannetta, joten kaipa se on virallisesti julistettava että From Glitter To Creme on nyt ainakin jonkin aikaa tauolla, tai ainakin postaustahti vähenee huomattavasti. Toivon kovasti jälkimmäisen toteutuvan ja että saisin edes jotain aikaa, mutta sen näkee sitten miten tuleviin muutoksiin sopeudun :) 

Kynsien lakkailu tuskin mihinkään jää, nytkin olen lakkaillut ja jopa jaksanut koristella kynsiä melkein entiseen tahtiin. Nytkin Zoyan Kerry jäi kuvaamatta, mutta pakko mainita tässä vielä että aivan ihana lakka! :) Blogien lukeminen ja kommentointi eivät ole myöskään olleet nyt päällimäisenä mielessä.. mutta mulla on sellainen fiilis että ne alkaa nyt taas kiinnostaa enemmän! 

Hyvää uutta vuotta kaikille teille ihanille ja toivottavasti palaillaan pian vaikka ostopostauksen merkeissä :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Kensington

14121

14124

14123

Kuvissa lakka on jo ollut kynsillä pari päivää ja töitäkin siinä välissä olen ehtinyt tekemään, mutta älkää häiriintykö nimettömän lohjenneesta lakasta.. :) Yleensä mulla ei lakat kestä näinkään hyvinä, varsinkaan jos olen ollu töissä. 

Tämä olikin ensimmäinen kerta kun kokeilin BeautyUk -merkin lakkaa. Ennakkoluuloja oli ehkä vähäsen, tai siis todennäköisesti olisin ostanut jonkun tutun merkin lakan jos olisin löytänyt dupen. Yleensä en myöskään tykkää pienistä pulloista.. Suti oli kyllä tässä mun mieleen :) Väri tässä lakassa on kuitenkin aivan vastustamaton! Tykkään todella paljon :) Tällä oli ehkä vähän hankalampi lakata kuin muilla omistamillani tekstuureilla, tosin tämä onkin vähän erilainen tekstuuri. Vika saattaa myös olla minussa, mulla kun on tapana laittaa liian paksuja kerroksia tekstuurilakkaa.. Katsokaa vaikka etusormen kärkeä jossa ei edes ole tekstuuri päässyt kunnolla muodotumaan. 

Olen kyllä oikein iloinen siitä että tämä tuli ostettua :)

14125

Orly Nailtrition & CND Stickey
BeautyUk - Kensington (3 coats)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Every Month Is Oktoberfest

11122


11121

Edellisestä postauksesta onkin jo vierähtänyt viikko.. Eikai sitä mitenkään tarvitsisi selitellä, mutta enpä ole muuta tehnyt kuin vähän töitä, käynyt muutaman kerran juhlimassa ja toipunut niistä... Eipä ole tullut edes paljoa kynsijuttuja mietittyä, blogienkin lukeminen jäi koko viikonlopulta. Näihin kuviin en edes ole kovin tyytyväinen, mutta postaanpahan jotain. :)

Tässä siis OPI:n Every Month Is Oktoberfest, pari kuukautta myöhässä :D Lakassa ei ole mitään moitittavaa, helppo levittää eikä noin tummaksi sävyksi edes sotkenut paljoa. Vähän ehkä olisin toivonut että lilaa olisi lakassa näkynyt enemmän, aika vaisu joissain valaistuksissa. Kuitenkin oikein hyvä hankinta jos tummista sävyistä tykkää :)

Orly Nailtrtion & CND Stickey
OPI - Every Month Is Oktoberfest (2 coats)
Poshé topcoat

tiistai 3. joulukuuta 2013

Stone Cold & Solitaire

3121

3122

3123
Tässä taitaa olla käsi vielä vähän märkä, hups

3124

Edellisestä kynsipostauksesta taitaakin olla jo melkein viikko! Tässä välissä kynsillä on kuitenkin ollut Color Clubin Miss Bliss, mutta ne kynnet ei selvinneet baari-illasta kuvauskunnossa.. Nyt kokeilussa oli Orlyn Stone Cold, tuo ''koostumus''(finish suomeksi?) on mun mielestä niin ihana! Tämä lakka ei muutenkaan tuottanut minkäänlaisia ongelmia, helppo lakata eikä edes sotannut kynsinauhoja siistiessä. Solitaire on ollut kynsillä aiemminkin ihan itsekseen, mutta ne kynnet eivät päässeet blogiin. Solitairestakaan mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa, tämä lakka kuuluukin ehdottomasti suosikkeihini! 

Täytyy myöntää että olisi ehkä vähän tehnyt mieli leimata lumihiutaleita :D En kuitenkaan pystynyt koska tästä olisi tullut niin kliseinen lakkaus.. Rusettien leimaus onnistui mun mielestä aika hyvin itseasiassa. Käytin pitkästä aikaa löllöstampperia ja oikeastaan tykkäsin siitä aika paljon. Nämä kynnet onnistuivat siis omasta mielestäni aika hyvin :)


3125

Orly Nailtrition & CND Stickey
Orly Stone Cold (3 coats)
Accent nail: OPI - Solitaire (2 coats)
Stampings: BM-317 & Konad white
Konad topcoat
Poshé topcoat

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

November 2013

Jännä miten nopeasti marraskuu tuntuu menneen ohi! On siinä kyllä pari aika merkittävääkin juttua ehtinyt tapahtuakin, tai no lähinnä tulevien muutosten sulattelua. Jos joku ei vielä tiedä niin tosiaan olen lähdössä opiskelemaan Helsinkiin, onnekseni sain tietää todella nopeasti missä tulen todennäköisesti koko kevään asumaan. Seuraavat kuukaudet tulevatkin varmasti olemaan aika kiireisiä ja se tulee luonnollisesti näkymään blogissakin. Helsingistä tai ylipäätänsä pääkaupunkiseudulta en tunne enään hyvin oikeastaan ketään.. Silti olen iloinen sinne muuttamisesta, olen siitä ainakin viisi vuotta haaveillut, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.. :)

Marraskuun ostokset / November haul

Ostoksia kertyikin nyt todella paljon ja olisi tehnyt mieli vielä ostaa enemmänkin.. Ensi vuonna tähän tuleekin aivan varmasti loppu, kun pääsen kokeilemaan sitä opiskelijaelämää :D Tottapuhuen se ei edes haittaa minua, omistan jo niin monta lakkaa että näillä on pärjättävä. Ehkäpä silloin tällöin saan kuitenkin parit must havet ostettua, sen näkee sitten.. :)

1121

Essie - Lots of Lux Ebay
L.A. Girl - Sparkle Ruby Cherry Culture 
L.A. Girl - Teal Dimension Cherry Culture
China Glaze - Ravishing Dahling Cherry Culture
China Glaze - Purr-fect Plum Ebay

Cherry Culturen halloween aleista tarttui mukaan ihanat L.A. Girlit ja Ravishing Dahling. L.A. Girlin 3D Effects -kokoelman lakkoja voisin ostaa pari väriä lisääkin, ihana kokoelma! Lots Of Luxin käyttöä odotan todella innolla, jo kiekolle swatchattuna se oli jo mielestäni niin paljon upeampi kuin missään swatcheissa :) Purr-fect Plumin otin Essien kaveriksi, tosi kivan värinen. Mun on monta kertaa tehnyt mieli ostaa se mutta se on aina jäänyt :D

1122

Beauty Uk - Kensington 
Essence:
Gorgeous Bling Bling, Do You Speak Love?, Me & My Lover
Kaikki kosmetik4less

Pääsyyt tähän tilaukseen oli lähinnä Kensington ja Me & My  Lover sekä yksi Real Techniquesin sivellin, mutta tottakai piti ottaa pari kivaa Essenceä, jotka olen jotenkin onnistunut missaamaan, mukaan täydentämään kokoelmaa :)

1123

Nfu Oh:
54 Chez-Delaney
59 Chez-Delaney
56 Ostettu toiselta kynsiharrastajalta

Näissä mulla iski kauhea paniikki, ostettava ennen kuin loppuvat kokonaan :D Sinäänsä hyvä että ostin Chez-Delaneylta nuo kaksi ensimmäistä kuitenkin ajoissa ja kohtuulliseen hintaan, koska ne olivat kyseisen kaupan viimeiset kappaleet molemmista ainakin sillä hetkellä. Nyt ei ehkä tarvitse flakieta vähään aikaan hamstrata..

1124

P2:  Adorable, Lovely, Seductive, Precious, Opulent
Kaikki Ebay

Ihania tekstuureja ihan hyvään hintaan Ebaysta! Tykkään näistä todella siis TODELLA paljon. 

1125

Claire's Glitter Sand -tekstuurilakka Fb-kynsikoristekirppis
Golden Rose - Jolly Jewels 122 Ebay
IsaDora - Chameleon Crush Sokos
Wet n Wild - Blue Eyed Soul Seppälä

Sitten vielä parit sekalaiset ostokset :) Claire'sin tyylisiä hiekkalakkoja olen katsellut paljon, mutta tämä tuli vastaan todella halvalla kirppiksella joten se oli ihan pakko ostaa :) Kiva myös kokeilla jotain ihan uutta merkkiä. Jolly Jewelsit poistuivat vissiin jo seppälöistä ja jäi vähän etten ostanut tätä. Hankin sen sitten ebaysta 4,5 euron hintaan postikuluineen, eli puoli euroa hävisin rahaa kun en ostanut aiemmin :D Säästinpähän sentään kun en ostanut Essien versiota. Chameleon Crushin hinta kuuten milliin verrattuna järkyttää mua vieläkin ja ihan mielenosoitussyistä olen näitä IsaDoran lakkoja vältellyt. Chameleon crush oli silti ihan pakko saada, mutta enää en näitä aio ostaa. Okei ehkä alesta voisin... :D Fergie-lakka oli Seppälässä alessa vielä kolmella eurolla. Otin tämän oikeastaan korvaamaan sellaista lakkaa jota olen pitkän aikaa jo vähän katsellut sillä silmällä, kyseessä siis China Glazen Blue Bells Ring. Eikä mulla muutenkaan ollut sinistä foilia vielä!

Wishlistillä ei oikeastaan ole nyt mitään erityistä, tai siis mulla on ne muutamat lakat sieltä jo tulossa.. :)

Joulukuu on muuten mun mielestä tosi hauskaa aikaa blogeissa! Varsinkin vuoden vaihde kun aika monessa ulkomaisessa blogissa on näitä ''vuoden parhaat'' -postauksia, ne on mun mielestä tosi hauskoja! Aika monessa paikassa on vielä joulukalenterejakin, ihan kivaa. En kyllä oikein kaikkien blogejen joulukalentereita tai niiden ideaa ymmärrä, siis sellaista ei tulla täällä näkemään. :) Mä voisin tehdä ne ainoat juhlateemakynnet jotka vuodessa teen, joulukynnet ja ehkä jopa uudenvuodenkynnet(jotka varmaan ei paljoa erotu mun normaaleiden kynsien joukosta)! Oikein hyvää joulukuuta kaikille :)