keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Rock The Boat

6111


6112


6114

#trendikynnet #teetrendia

Palataan vielä hetkeksi kesälakkojen pariin, tai no tämä väri käy minusta kyllä ihan mihin vaan vuodenaikaan oikein hyvin.. :) Kuitenkin tämä on Essien Naughty Nautical -kesäkokoelmasta, oikeastaan ensimmäinen lakka jonka olen siitä kokoelmasta hankkinut.. Halusin jonkun lakan kokoelmasta, enkä oikein tiedä miksi päädyin tähän, minulle aika harvinainen heräteostos jokatapauksessa. Myöhemmin tuli sitten hankittua samasta kokoelmasta Naughty Naughtical ja Sunday Funday, ja tämä jäi ihan niiden varjoon. Onhan se nätti, muttei tällä jostain syystä innostanut lakata yhtä paljon kuin joillain muilla lakoilla.

Tämä käyttäytyi vähän niinkuin olin odottanut, ei siis levittynyt ihan kuin unelma :D Tietenkin Essien kapea suti saattoi vaikuttaa asiaan.. Jokatapauksessa lakka peitti juuri ja juuri kolmella kerroksella. Nätti lopputulos kuitenkin, tämä lakka on paljon ihanampi kuin osasin odottaa :)

Mun piti leimata ihan eri laatasta kuvio, mutta en vaan saanut päästä pois mielikuvaa tuosta paisley-kuviosta valkoisella lakalla leimattuna. Onneksi sitten leimasinkin sen, näistä tuli mun mielestä aivan ihanat vaikka itse sanonkin! Tämä onkin yksi mun ehdottomista suosikkileimauskuvioista! :) Leimauksissa oikeastaan pieleen meni vain se, että leimasin vahingossa toisen käden kynsiin kaikki leimat samanlailla. Tarkoitus oli siis leimata niinkuin ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa on leimattu. Pikkuvikoja ;)

Niin ja anteeksi vielä Lemony Flutter & epätoivoinen blurri -yhdistelmästä kynsinauhoilla... Kynsinauhani olivat niin kuivat normaalin ''ennen kuvausta''-käsittelyni jälkeen että piti ottaa kuvat uusiksi Lemony Flutterin kanssa. Lakan värikään ei oikein imarellut kynsinauhojani tai sormiani :D Tietty ne kuvat olisi voinut ottaa nyt kun Flutteri on imeytynyt ja kynsinauhat näyttää paljon paremmilta... 


6113

Orly Nailtrition & CND Stickey
Essie - Rock The Boat (3 coats)
Stampings: BM-315 & Konad Special Polish in white
Konad topcoat
Poshé topcoat

6 kommenttia:

  1. Tuo kuvio on kyllä minunkin yksi ehdoton suosikki :)

    Rock the boat näyttää muilla kyllä tosi hyvältä, omilla kynsillä en ole vielä sinut sen kanssa. Harmi koska näissäkin näyttää ihanalta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mäkään en aluksi oikein ollut varma mitä mieltä tästä olen, mutta alan tykkäämään tästä koko ajan enemmän ja enemmän :D

      Poista
  2. Onpa kauniit kynnet :) Noi paisley-kuviot on ihanat. Ja uusi lukija ilmoittautuu, moikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään ihan hurjasti tosta paisley-kuviosta muutenkin, mulla on pari sellaista bandana-kuvioista paitaa ja alan jo pelkäämään sitä päivää kun ne menee rikki :D

      Niin ja tervetuloa :) Mäkin löysin tieni sun blogiin ja jäin lukijaksi!

      Poista
  3. Kuvio näyttää tosi kivalle! Ja lakka kerrassaan upealle! Hyvin oot onnistunu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Sain tänään töissäkin muutamat kehut :D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

Thanks for your comment :)